lauantai 14. marraskuuta 2009

Tokokokeessa

Tänään tokoiltiin Unnan kanssa Pieksämäellä ekaa kertaa voittajaluokassa. Tulosta ei tullut, tehtiin paljon typeriä virheitä, mutta jotain hyvääkin kokeessa silti oli. Tavoitteenani oli lähinnä nähdä, miten Unna Pieksämäen hallissa toimii, ja saada siellä kisaamisesta hyvä kokemus. Sinne olisi niin kiva mennä kisaamaan uudelleenkin. Unna kuitenkin otti hallista ja kaikesta muustakin tosi paljon häiriötä. Hallin alustaa piti nuuhkia tosi paljon seuraamisessa. Liikkuristakin Unna välillä paineistui. Ei olla selvästikään treenattu tarpeeksi häiriössä. En kuitenkaan mitenkään saa Unna totutettua halliolosuhteisiin täällä, joten en tiedä, mennäänkö vielä Pieksämäelle. En kuitenkaan oikein tykkää siitäkään ajatuksesta että kävisimme siellä joka kuukausi kisojen muodossa totuttautumassa halliin...

Laiha tulos näyttää tältä:
Paikkamakuu 9. Oli tuomarin sanoin maannut rauhallisesti, Juuson sanoin oli ollut aika levottoman oloinen ja katsellut kahvioon päin. Haukahti istumaannousussa, siitä meni piste. Oli varmasti jännittänyt ja jännitys purkautui tuohon haukkuun.

Oltiin ekana suoritusvuorossa.
Seuraaminen 5. Aivan hirveää. Unna nuuski, jätätti, edisti ja jätti perusasentoja tekemättä. Ihme, että ylipäätään saatiin pisteitä. Seuraamiskaavio oli tosi lyhyt, joten ei oikein päästy ollenkaan vauhtiin.

Liikkeestä istu 10. Hyvä! Tässä malttoi seuratakin hienosti.

Luoksetulo 5. Unna katseli juostessaan tuomaria eikä tietenkään reagoinut seisomisen käsimerkkiin. Minä hölmö annoin toisen käskyn ja käskin vielä maahankin, olisi pitänyt jättää toinen käsky antamatta. --> Täytyy nyt oikeasti treenata seisomaan pysäytykseen myös suullinen käsky kuntoon. Unna todennäköisesti katselee muualle kuin muhun myös tulevissa kisoissa.

Ruutu 7. Tähän olen tyytyväinen! Unna meni ihan hyvin ruutuun, mutta pysäytin sen liian aikaisin seisomaan ja se jäi liiaksi etureunaan ruudussa. Sain sen kuitenkin uudella käskyllä siirtymään keskemmälle. Oli hienoa, että se osasi siirtyä ruudussa eikä paineistunut, kun ei mennyt kerralla oikein. Käskyjä tuli kuitenkin ylimääräisiä, joten pisteet putosivat. Loppuosa ok.

Hyppynouto 0. Kisassa oli sellaiset sorvatut kapulat, joita me ei olla Unnan kanssa ikuna nähty. Voi pyhä sylvi. Unna hyppäsi hienosti, mutta ei ottanut kapulaa suuhun vaan katsoi parhaaksi loikata takaisin tyhjin suin :-O Nytpähän tiedetään hankkia tuollainenkin kapistus treenivälineisiin. Kaiken huippu oli kuitenkin se, että liike olisi muutenkin mennyt nollille, sillä ennen ruutua Unna kävi hyppelemässä esteen yli enkä minä tajunnut puuttua siihen, kun en ole juuri sääntöjä lukenut. Olisi ehkä syytä.

Metallinouto 7,5. Tässäkin visiiin vähän epäröi kapulan ottamista ja varmaan vauhti oli hidas.

Tunnari 7,5. Tässä oli tohelointia alussa. Unna vähän väisti liikkuria ja mun kääntyessä siirtyi vähän myös. Omaa ei meinannut löytyä, kun seisoi aluksi osittain sen päällä. Katseli mua vähän kysyvästi, mutta en antanut uutta käskyä. Kun löysi oman, toi ihan laukalla takaisin eikä ihan hirveästi mälvännyt. Olin kuitenkin tyytyväinen, että Unna teki näin hyvin, vaikka sitäkin selvästi jännitti.

Kaukot 0. Eteni jonkun verran ja haukkui, mikä nyt ei kovin yllättävää ollut :-)

Kokonaisvaikutus 8.

Unna jännitti niin kuin minäkin, mutta teki kuitenkin monia asioita hyvin. Se myös pysyi iloisena ja yritteliäänä koko kokeen ajan eikä vire laskenut missään vaiheessa, mikä oli tosi kiva juttu. Paljon vaan lisää treeniä häiriössä, niin kyllä se tästä.

Ei kommentteja: