25.2. Kanakurssin oppeja

Vietin viime viikonlopun Tommy Wirénin ja Jaana Rajamäen järjestämällä kanakurssilla. Kurssilla me kurssilaiset olimme kouluttavinamme kanoja, mutta oikeasti kanat kouluttivat meitä. Moni on varmasti sitä mieltä, että kanojen kouluttaminen ja oikein kurssin järjestäminen asiasta on älyttömintä, mitä ovat aikoihin kuulleet :-) Nyt voin kuitenkin kokemuksesta sanoa, että idea on oikeasti nerokas! Kanakurssit ovat alun perin Bob Baileyn keksintöä. Hän aloitti kanakurssien vetämisen Amerikoissa vuonna 1997. Tommy ja Jaana ovat käyneet Baileyn kursseilla moneen otteeseen ja tuoneet kanakurssit Suomeen. Myös Suomessa niitä on järjestetty jo useamman vuoden ajan.

Viralliselta nimeltään kanakurssi on "Koulutustekniikan peruskurssi". Pääasia kurssilla olikin harjoitella nimenomaan koulutustekniikkaa. "Filosofia" tai näkemys oppimisesta, johon tekniikan harjoittelu perustuu, on operantti ehdollistaminen. Kurssilla oli "teoriaa" kuusi tuntia ja harjoittelua kaksitoista tuntia. Tarkoituksena oli kanoja kouluttamalla ymmärtää operantin ehdollistumisen perusperiaatteita. Kanat toimivat kurssilla koulutettavan (ja kouluttajan!) tehtävässään erinomaisesti: ne ovat nopeita, riittävän yksinkertaisia, eikä kenelläkään juurikaan ole ennakko-oletuksia siitä, miten kanan tulisi oppia (toisin kuin esimerkiksi koirien kohdalla).

Temppu, jonka kanoille kurssin aikana opetimme, oli värierottelu. Kanan tuli oppia erottamaan oma värinsä keltaisen, punaisen ja sinisen joukosta. Kullakin kouluttajalla oli kaksi kanaa. Mun kanat olivat nimeltään Suometar ja Regina. Molemmat olivat oikein sympaattisia, Suometar vähän vilkkaampi kuin Regina. Molemmat olivat myös ahneita ja erittäin motivoituneita :-) Molemmille valikoitui väriksi sininen, joten sen ne oppivat erottamaan punaisesta ja keltaisesta.

Kirjoitan tähän nyt kurssin kulusta aika tarkasti, koska haluan myöhemmin muistaa, miten harjoituksissa etenimme. Kirjoitan lähinnä harjoituksista, koska luennoilla esille tulleet asiat olivat paljon sellaisia, jotka sitten konkretisoituivat ja jotka ymmärsi syvällisemmin harjoituksissa.

Kurssin harjoitukset alkoivat tietenkin kanoihin tutustumisella ja niiden käsittelyharjoituksilla. Kanat olivat kovia nokkimaan, joten aluksi niiden ottaminen pois häkistä ja kantaminen harjoituspöydälle tuntui suurelta haasteelta. Kanojen käsittelyyn tottui kuitenkin nopeasti ja ne osoittautuivat varsin mukaviksi eläimiksi. Käsittelyharjoitusten jälkeen teimme jonkin aikaa mekaanisia harjoituksia, eli harjoittelimme sitä, miten kanaa palkitaan, miten naksu ja palkan antaminen toimivat jne. "Kouluttaminen on mekaaninen taito", oli kurssilla moneen otteeseen kuultu mantra. Ja tottahan se on.

Mekaanisten harjoitteiden jälkeen otettiin kana kehiin. Ensiksi kana piti saada nokkimaan pöydällä olevaa pyöreää mustaa paperinpalaa, jonka keskustassa oli valkoinen piste. Kanalle tällaisen kohteen nokkaiseminen on luonnollista, joten ne lähtivät yleensä nokkimaan kohdetta heti harjoituspöydälle päästyään. Kouluttajan tehtävä oli harjoitella AJOITUSTA. Ajoitus on koulutuksen kulmakivi. Tässä se tarkoitti sitä, että naksun ääni piti ajoittaa tismalleen siihen hetkeen, kun kanan nokka kohtasi paperin. Ei ollut muuten ollenkaan helppoa! Kanat ovat sairaan nopeita ja ajoituksen saaminen kohdalleen oli tosi haastavaa. Kehityimme siinä kuitenkin paremmiksi koko kurssin ajan, joten ainakin mekaanisten taitojen osalta kouluttajan on mahdollista kehittyä :-)

Seuraavaksi siirryttiin astetta vaikeampaan treeniin. Nyt pöydälle laitettiin pyöreä pieni paperi, jossa oli mustat reunat, joiden sisässä pienempi valkoinen alue. Tavoitteena oli saada kana nokkimaan ainoastaan valkoista aluetta. Kyse oli siis tässä erottelevasta vahvistamisesta eli sheippauksesta: vain valkoiselle alueelle kohdistuvat nokkaukset tuottivat kanalle palkkion, muut eivät. Kanan nokkaisujen sijaintiin pyrittiin vaikuttamaan PALKKION SUUNNALLA. Tämä oli vaikeaa, koska ajoituksen lisäksi piti herkeämättä tarkkailla kanaa ja nanosekunnissa päättää, mistä se on syytä palkita, jotta seuraava nokkaus osuisi lähemmäs ympyrän keskustaa. Palkkion suunnalla oli selvästi vaikutusta kanana toimintaan. Samalla tavalla se toimii koiran koulutuksessa ja on koirien kanssa helpompaa, koska yleensä ne ovat vähän hitaampia kuin kanat. (No, Unnasta en menisi kuitenkaan takuuseen, se on salamaakin nopeampi...)

Seuraavissa treenissä otettiin mukaan värit. Ensin vahvistettiin sen värisen pienen neliön nokkaisua, joka kullekin kanalle valikoitui omaksi väriksi. Mun kanoilla se oli siis sininen. Kun sinisen nokkaisua oli vahvistettu tarpeeksi kauan, otettiin mukaan yksi lisäväri. Tässä vaiheessa jo muistaakseni ryhdyttiin soveltamaan myös NEGATIIVISTA RANKAISUA. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että jos kana nokkaisi väärää väriä, oikea väri otettiin pois. Näin ollen kanalta poistui palkkion mahdollisuus. Kun se lopetti väärään kohteeseen suuntautuvan toiminnan, annettiin oma väri takaisin. Näin palkkion tavoittelu tuli taas mahdolliseksi.

Kun kana oppi nokkimaan vain ja ainoastaan omaa väriä lähes virheettömästi, lisättiin mukaan kolmaskin väri. Jatkettiin samalla tavalla omaa väriä vahvistamalla ja rankaisemalla negatiivisesti väärästä väristä. Kanaa palkittiin sen taakse ja aina palkkion hetkellä avustava kouluttaja vaihtoi värien paikkaa, niin että ne olivat jokaisella kerralla eri paikalla. Kun oman värin nokkaisu kolmen värin joukosta oli vahva eikä kana tehnyt enää juurikaan virheitä, alettiin kanaa "turhauttaa". Tämä tapahtui niin, että välillä kanalta otettiin sen oma väri pois. Oman värin poissa ollessa kanan piti odottaa rauhallisesti (olla "paikkamakuussa") eikä sen saanut nokkia mitään. Tämä olikin aluksi vaikeaa! Nokkimista oli tähän mennessä vahvistettu paljon ja kanat olivat yritteliäitä. Ne nokkivat melkein mitä tahansa. Mutta vähitellen ne ymmärsivät jutun idean. Tässä vaiheessa oli erityisen tärkeää tarkkailla kanan käytöstä. Yleensä se sai oman värin takaisin siinä vaiheessa kun sen liike suuntautui poispäin värineliöistä.

Tavoitteena oli saada kana odottamaan omaa väriä rauhallisesti 20 sekuntia. Jos kana pystyi odottamaan ja sen jälkeen nokkaisi innokkaasti takaisin ilmestynyttä uutta väriä, se "valmistui". Pidin tätä tehtävää aluksi aivan mahdottomana, mutta kanani kuitenkin valmistuivat jo hyvissä ajoin sunnuntaina iltapäivällä. Voi sitä riemua! Vieläkin pidän kuitenkin aivan ällistyttävänä sitä, että kanat oppivat siis värierottelun ja "paikkamakuun" eli rauhallisen odottamisen noin kymmenessä tunnissa! Miettikää! Jos kana oppii nämä asiat näin nopeasti, niin miksei sitten koirakin :-)

Värierottelutehtävän jälkeen saimme opettaa valmistuneet kanat vetämään pientä lelutraktoria. Ensin ne opetettiin vetämään kuminauhasta. Jotkut kanat - erityisesti vietikkäät sellaiset - tarttuivat kuminauhaan melkein ehti. Joillekin käytös piti sheipata, ja tässä korostui VAHVISTETIHEYS erityisen selvästi. Jos kanaa ei palkittu oikeaan suuntaan menevistä reaktioista, homma ei todellakaan edennyt. Kriteeri piti pitää aluksi tarpeeksi alhaisena, jotta oli mahdollista pitää vahvistetiheys korkeana. Ylipäätään yksi keskeinen oppi koko kurssilla oli se, että silloin kun haluttua käytöstä ei vielä ole olemassa, on osattava vahvistaa oikeaan suuntautuvia reaktioita. Tämä tietenkin vaatii sitä, että eläintä (koiraa) ja sen käyttäytymistä on osattava havainnoida tarkasti.

Kanat olivat siksi loistavia koulutettavia, että niiden onnistuminen tai epäonnistuminen oli pelkästään kouluttajasta kiinni. Jos kana ei oppinut, oli pakko katsoa peiliin. Koirien kanssa asia menee usein niin, että rupeamme selittelemään sen tekoja ja tekemättä jättämisiä. Jos koira ei opi, on sen historiassa muka aina jotakin, mikä estää oppimisen. Tai sitten syytetään kasvattajaa... Oikeasti olisi kuitenkin yleensä syytä katsoa peiliin. Kanoja kouluttaessa tämä kävi selväksi. Kanat ovat yksinkertaisia, mutta ne oppivat käsittämättömän nopeasti ja tarkasti siksi, että harjoituksemme olivat hyvin suunniteltuja ja ne etenivät askel askeleelta mutta vauhdilla eteenpäin.

Kurssilla opin itsestäni kouluttajana vaikka mitä. Yksi tärkeä asia oli se, että kriteerin nostaminen on mulle vaikeaa. Kanojen kanssa olisi mielelläni varmistellut ja hionut vaikka miten pitkään. Kun sitten parini kannustuksesta uskalsin nostaa kriteeriä ja vaikeuttaa harjoitusta, huomasin poikkeuksetta, että kanahan toimii ja osaa! Tämä on todennäköisesti mun helmasynti myös koirankoulutuksessa: en uskalla edetä tarpeeksi nopeasti. Eläin turhautuu, jos se ei saa uusia haasteita. (Tietenkin joskus on edettävä myös hitaasti, mutta jos koulutettava on lahjakas, pitää osata myös mennä vauhdilla eteenpäin.) Uusi asia mulle oli myös negatiivisen rankaisun käyttö. Kanoilla se tuntui toimivan ilmiömäisen hyvin. Koirankoulutuksessa negatiivista rankaisua voi joissakin asioissa käyttää hyväksi, mutta ei aina. Tähän mennessä en kuitenkaan ollut juuri ajatellut koko asiaa.

Paljon muitakin oivalluksia tuli, erityisesti juuri ajoituksen tärkeyteen, vahvistetiheyteen, palkkion suuntaan ja reaktioiden havaitsemiseen liittyen. En nyt kuitenkaan kirjoita kaikkea, koska tästä tulisi muuten kanakurssiromaani. :-) Kurssi oli niin intensiivinen ja niin täynnä asiaa ja oivalluksia, että siinä riittää sulattelemista vielä moneksi viikoksi, jos ei kuukausiksi. En varmasti ole vielä hoksannut ajatella kaikkea olennaista.

Kaikki tämän kurssin asiat olivat siis sellaisia, jotka liittyvät ensisijaisesti uusien käytöksien aikaansaamiseen ja vakiinnuttamiseen. Sikäli kurssista on paljon suoraa hyötyä koirankoulutukseen. Toko- tai agilitykoiran koulutus on kuitenkin paljon muutakin kuin uusien asioiden opettelua. Ajattelen, että operantti ehdollistaminen on yksi näkemys kouluttamisesta ja yksi tapa kouluttaa. Muitakin toimivia tapoja on. Tuntuu, että koirankouluttajilla on usein tarve sitoutua johonkin koulutusnäkemykseen ja olla ikään kuin tämän "uskontokunnan" kannattajia. No, mä uskon operanttiin ehdollistamiseen, mutta en pidä sitä ainoana totuutena. Myös monet muuntyyppiset menetelmät ovat käyttökelpoisia. Järkevintä on ajatella omilla aivoilla.

Kanakurssi oli loppujen lopuksi todellakin hintansa väärtti - nerokas konsepti! Kiitokset kanoille, kurssikavereille, Jaanalle ja Tommylle :-)

21.1. Pientä edistymistä

Agilityrintamalla on nyt edistytty - tai pitäisikö sanoa: palattu odottamattoman taantuman jälkeen takaisin lähtöpisteeseen. Tänään Unna nimittäin voitti pelkonsa puomia kohtaan! Viime viikkolla Unna ei suostunut menemään puomista kuin alun - koko hökötys oli Unnasta aivan hirvittävä. Tämä oli outoa, koska Unna on aina aikaisemmin suorastaan rakastanut puomia. Tänään aloitimme harkat siitä, että menin Unnan kanssa puomille, jota Unna suostui kiipeämään hyvin hyvin hyvin hitaasti, kun asettelin makupaloja pitkin puomia hyvin hyvin pienien välimatkojen etäisyydelle toisistaan. Unna kuitenkin selvisi puomin suorittamisesta ja siitäkös itseluottamus alkoi kasvaa. Heti perään se halusi mennä uudestaan, vielä vähän jänitti, mutta sitten mentiin taas uudestaan ja uudestaan... Lopulta Unna juoksi puomin aivan entistä vauhtia reippaasti ja iloisesti loppuun saakka - ja monta kertaa. Reipas Unnapunna :-)

Mysteeri on kuitenkin edelleen se, miksi Unna yhtäkkiä päätti pelätä puomia. Sille ei ole koskaan sattunut puomilla mitään ikävää tms. Ainut selitys, minkä keksin, on se, että se jotenkin sekoitti puomin keinuun, joka on toki pelottava edelleen.

Puomin lisäksi harjoittelimme yksittäisenä esteenä rengasta, joka ok. Ohjauskuvioista kertasimme persjättöä ja harjoittelimme uutena asiana sivulle irtoamista. Persjättöä harjoiteltiin kahden aidan ja putken yhdistelmällä. Unna meni putken jotenkin ihmeellisen hitaasti. Myöhemmin paljastui, että putkeen oli jäänyt yksi aidan rima. Eipä ihme, että Unna hidasteli. Todennäköisesti se yritti noutaa rimaa....

Persjätöt sinänsä menivät muuten ok. Samoin Unna irtosi sivulle mukavasti. Asiaa tosin auttoi paljon se, että Paula oli palkkaamassa sivulla, mutta ehkäpä Unna sai vähän ideasta kiinni.

Tällä kertaa siis ihan kivat treenit. Unna oli jälleen oma reipas ja iloinen itsensä, ja selittämättömät pelot lähtivät tiehensä. Bye bye!

21.2. Taitava Unna ja ihana Milla

Milla oli eilen ensimmäisellä kaverikoirakäynnillään tapaamassa ikäihmisiä. Olin itse käynyt kahdesti tutustumassa kaverikoirakohteisiin ja -toimintaan ilman koiraa, ja nyt oli Millan aika tulla mukana. Vähän jännitin sitä, miten Milla suhtautuu tuntemattomaan paikkaan, erityisesti liukkaisiin lattioihin ja hisseihin. Kaikki meni kuitenkin oikein hyvin. Milla selvästi nautti ihmisten tapaamisesta, uusista tuttavuuksista ja kaikista saamistaan rapsutuksista. Se osasi olla koko tapaamisen ajan oikein rauhallinen ja heilutteli iloisesti häntäänsä uusille ihmis-tuttavuuksille. Ihana rauhallinen symppis-Milla!

Tänään päästiin sitten Unnan kanssa pitkästä aikaa treenaamaan Salmen ohjeistuksessa. Olipa taas tehokkaat ja opettavaiset treenit! Tässä koottuja havaintoja:

Seuraaminen. Perusseuraaminen ihan kivaa, käännökset vasemmalle ja oikealle ok. Täyskäännöksissä edelleen hiomista, Unna välillä tiputtaa niissä kontaktin. Nyt täyskäännökset siis oikeasti kovan treenin alle. Myös juoksua harjoiteltava paljon, sen treeni on jäänyt viime aikoina unholaan.

Liikkeestä maahanmeno ei onnistunut ekalla, koska mun käsky oli heiveröinen. Seuraavalla napakammalla käskyllä maahanmeno hieno ja liike loppuun saakka erinomainen.

Luoksetulon pysäytys edelleen heikko. Oikein hävettää, miten hitaasti me ollaan tässä edistytty. Nyt palataan taaksepäin ja harjoitellaan pysähdystä peruutellen ja pikku hiljaa vauhtia lisäten. Mun täytyy tässä uskaltaa antaa Unnalle kunnon käsky kovalla äänellä. Se ei siitä hajoa! Tätä on nyt treenattava paljon.

Liikkestä seisominen oikein hyvä. Taitava Unna!

Nouto hyvä. Ihan vähän Unna mälväsi kapulaa lopussa. Tähän mälväämiseen on puututtava, koska vaikka se tavallisen kapulan kanssa pysyykin jotenkin aisoissa, tunnarikapula on eri juttu. Nyt siis ravitreenejä kapula suussa ja kehuja rauhallisesta pitämisestä ja huomautus aina mälväämisestä. Tunnarikapun pitoharjoituksia edelleen sisällä. Tässä mun ei saa olla liian kiltti, vaan kunnon huomautus on annettava, jotta Unski tietää, mikä on oikein ja mikä ei.

Kaukot avon mukaan loistavat. Tässä mun on kuitenkin kiinnitettävä huomiota siihen, mihin asetun itse suhteessa koiraan: Liikkeen alussa viisi senttiä edemmäs koiran etutassuista --> auttaa koiraa menemään maahan suoraan (ja välttämään banaaniasentoa). Liikkeen lopussa taas on sijoituttava lähemmäs takajalkoja, jotta koira nousee istumaan oikein eli liikuttamalla etujalkoja ja jotta lopun perusasentoon siirtymisessä ei siis tapahdu etenemistä. Nämä täytyy muistaa, en ollut itse aikaisemmin ollenkaan ajatellut asiaa.

Harjoiteltiin myös maa-seiso-maa vaihtoja sekä istu -seisoa. Näistä maa-seiso ja istu-seiso menee teknisesti oikein. Matkaa lisättävä pikku hiljaa. Seiso-maa-vaihtoja harjoitellaan nyt myös peruuttelemalla ja "pentutreeninä". Samoin seiso-istu otetaan nyt aktiiviseen sisätreeniin ihan käsiohjauksella, jotta oppisi oikean tekniikan. Tätä vaihtoa ei olla juuri vielä harjoiteltu, mutta nyt on syytä aloittaa, sillä sen oppiminen vie todennäköisetsi hyvin pitkän ajan...

Salmelta sain taas tukea myös Unnan käytöksen lukemiseen ja tulkitsemiseen. Unnalla on oikeus välillä ollakin vähän herkkis, perusluonteeltaan se on kuitenkin varsin aktiivinen ja taistelutahtoinen tapaus. Kyllä siitä vielä erinomainen tokokoira tulee.

Salmen treenien jälkeen oli pakko vielä suuntia tokokerhon treeneihin kuulemaan Maijan ja Miian tarinat viikonlopun tokokisoista. Hyvin oli menny. Treenatiin vielä paikkamakuu ryhmässä (molemmat koirat mukana) ja otin Unnan kanssa pari tavallista luoksetuloa. Tuli vauhdilla.

18.2. Herkkis-Unnan taitavat tassut

Tänään oli taas Taitavien Tassujen häiriötreenit. Tai oikeastaan olisi ollut, sillä meidän treeneistä ei tullut juuri mitään. Treenien aluksi tehtiin paikallaistumisharjoitusta piirissä. Kaikki meni hyvin, kunnes yksi uroskoirista pääsi rähähtämään vieressämme istuvalle urokselle. Objektiivisesti ottaen kyseessä oli aivan tavallinen pieni nujakka, mutta Unnan mielestä kyseessä oli sen verran kamala tappelu, että olisi ollut parasta lähteä pois koko kentältä. Unna siis säikähti rähähdystä oikein kunnolla eikä toipunut siitä ollenkaan nopeasti.

Unnan käytös yllätti mut - jälleen kerran. Unna on tottakai enemmän pehmeä koira kuin kova, mutta en ole kuitenkaan pitänyt sitä mitenkään erityisen pehmeänä. Tämänpäiväinen käytös osoitti kuitenkin selvästi, että mistään kovasta tyypistä ei ole kyse (vaikka vähän Millaa joskus purisikin :-) Ihan vasta treenien loppupuolella Unna pystyi keskittymään sen verran kunnolla, että pystyimme oikeasti harjoittelemaan jotakin. Tehtiin avon kaukot liikkeenohjauksella ja ne meni hyvin.

Unna on tietenkin vielä nuori eikä se ole täysin aikuinen tai luonteensa puolesta "valmis" vielä. Tuntuu kuitenkin olevan yllätyksiä täynnä. Ja selvä haaste mun ymmärrykselleni koirista ja niiden käytöksestä. Hyvä näin :-)