lauantai 17. marraskuuta 2007

17.11. Marraskuun sheippausprojekti: kiertäminen

Viime viikolla aloin opettaa Unnalle esineiden kiertämistä. Homma lähti liikkeelle siitä, että nostin vessan roskiksen keskelle olohuoneen lattiaa. Heti kun Unna osoitti kiinnostusta roskista kohtaan eli eteni sitä kohti, naksautin. Palkkasin menosuuntaan eli roskiksen "kiertoradalle". Palkkion suunnalla oli tässä ymmärtääkseni taas aika suuri vaikutus. Unna pääsi jyvälle asiasta jo ekan sheippaussession aikana (ehkä noin 3 x 10 naksua). Seuraavan päivänä jatkettiin, ja Unna tarjosikin heti kiertämistä, kun roskis ilmestyi olohuoneen lattialle. Liitin sitten toimintoon käskysanan "kierrä". Tämän jälkeen Unna onkin sitten kiertänyt vaikka mitä: puita, lyhtypylväitä, puiston penkkejä, ihmisiä (!) ja agilityharkoissa putkipusseja ja aidan siivekkeitä. Auton kiertäminen on vielä vähän vaikeaa, koska se on niin suuri.

Seuraava askel tässä kuitenkin on nimenomaan entistä suurempien asioiden kiertäminen ja vielä ehkä tärkeämpänä se, että Unna osaisi kiertää asiat, vaikka lähetän sen matkaan kauempaa. Eli esimerkiksi kolmen metrin päästä enkä ihan puun tms. läheltä.

Musta on ollut aika ällistyttävää, että Unski on oppinut yleistämään käskyn näin nopeasti ja ymmärtää, että se tarkoittaa samaa vaikka kiertämisen kohde on eri. Välillä epäilen, että Pikku Pissis kykenee abstraktiin ajatteluun :-)