lauantai 29. joulukuuta 2007

29.12. Tommy Wirénin ja Jaana Rajamäen opissa

Tänään vierailtiin Tokokerhon kanssa Kangasalla Tommy Wirénin ja Jaana Rajamäen luona oppimassa lisää koiran kouluttamisesta. Tommy luennoi meille yleisiä periaatteita siitä, miten koira oppii, kertoi käyttäytymisanalyysista ja kertasi operantin ehdollistamisen perusperiaatteita. Lisäksi Jaana demosi monia eri asioita kaikkien kolmen koiran eli Peksun, Paten ja Miran kanssa. Me esitimme Tommylle ja Jaanalle niin paljon kysymyksiä, että päivä venähti tosi pitkäksi. Mutta uusia asioita ja oppia tarttui mukaan paljon. Tässä hyvin suppea tiivistys mulle tällä hetkellä tärkeimmistä asioista:

1. Palkkion on oltava tavoiteltu, ansaittu ja arvostettu. Kaikki ilmaiseksi annetut asiat (ruoka, leikit) saattavat vähentää työllä ansaitun palkkion arvoa. En siis ole natsi, vaikka vaadinkin koiralta tiettyjä käytöksiä aina ennen kuin se saa jotakin hauskaa tai hyvää. Ja täytyy muistaa se, että kupista syöminen on ihmisen keksintöä. Koira saa ravintoarvoltaan ihan yhtä hyvää ruokaa, vaikka saisikin sen pieninä palkkioina pitkin päivää jostakin muualta kuin kupista.

2. Palkitseminen on prosessi. Pitää miettiä tarkkaan, mitä palkitsen ja mihin palkitseminen mahdollisesti koiran näkökulmasta kohdistuu. Jos annan jonkin liikkeen jälkeen monta palkkiota (esim. makupalaa), vahvistan mahdollisesti joka makupalalla eri asiaa, jos koira on jo ehtinyt tehdä jotakin makupalojen välillä. Joskus tämä voi olla tarkoituksenmukaistakin, mutta aina ei tietenkään ole, vaan aiheuttaa virheitä.

3. Se, millä käytös saadaan aikaiseksi, vaikuttaa siihen, minkä näköinen siitä tulee. Eli kun Paten tassua puristetaan, kuola alkaa valua :-) Tämä on tietenkin asia, joka näkyy tokokoirien suorituksissa usein erittäin selvästi.

4. Koulutuksen suunnitteleminen on äärimmäisen tärkeää!

Koirapuheiden lisäksi pääsimme tutustumaan Tommyn ja Jaanan kanoihin. Pääsin lisäksi ilmoittautumaan kanakurssille eli "operantin ehdollistamisen johdantokurssille" joka pidetään helmikuun lopussa. Olen haaveillut kanakurssille pääsystä jo jonkun aikaa ja nyt toive siis pian toteutuu! Odotukset kurssin suhteen ovat aika korkealla: toivon, että opin siellä ymmärtämään lisää eläinten käytöksestä ja oppimisesta, kehityn mekaanisten taitojeni osalta huimasti ja kehityn muutenkin paremmaksi kouluttajaksi. Siinäpä tavoitteita kerrakseen.