perjantai 27. kesäkuuta 2008

27.6. Liitelyä

Oman ryhmän agitreenit. Tehtiin aika mukavaa pientä radanpätkää, jonka suorittamisessa meillä ei tällä kertaa ollut sen kummempia ongelmia, ihme kyllä.



Alun puomi oli Unnasta kiva. Puomista on nyt selvästi muodostunut Unnalle sellainen este, joka suorastaan imee puoleensa. Hyvä näin. Toiselta hypyltä (este 3) kolmannen taa (este 4) kiertäminen tuotti vähän vaikeuksia, mutta onnistui, kun ohjasin kahdella kädellä tarpeeksi napakasti. Neloselta vitoselle valssilla. A-este imee Unnaa myös, mutta sitä edeltävät hypyt se suoritti onneksi ihan hyvin. A:n loppukontakti kaipaa vielä vahvistamista, sillä muutaman kerran Unna ryntäsi A:lta aika vauhdilla eteenpäin. Radan lopussa oli keinu, jonka suorittaminen on Unnalle vielä suuri haaste. Kyllä se kuitenkin suuren houkuttelun kautta keinun suoritti. Sitä pitäisi päästä treenaamaan enemmän, täytyy ehkä mennä estevarmuusryhmään.

Erikseen harjoiteltiin pujottelua sekä twisteriä hyppyesteillä. Pujottelussa Unna hyppi taas aika paljon. En haluaisi sen hyppivän, mutta en oikein tiedä, miten sen saisi poiskaan...

Ihan toivoa antavat agitreenit vaihteeksi :-)

torstai 26. kesäkuuta 2008

26.6. Salmen opissa

Pienen tauon jälkeen ollaan taas palattu tokoilun pariin. Tänään treenattiin Salmen opastuksessa.

Seuraaminen. Salme käskytti voittajaluokan "kaavion". Lähtö oli vähän huono, Unna pärski ja loittoni. Lähtö on meillä aika usein huono (oli viimeksi kokeessakin), joten siihen pitää nyt kiinnittää huomiota. Muistettavaa: rauhallinen lähtö ja eka (ja mahd. myös toka) askel lyhyenä.
Muuten perusseuraaminen oli hyvää, juoksuun ja hitaaseen käyntiin siirtymät mukavat. Hitaassa käynnissä Unna vähän laski takapäätä ikään kuin ennakoiden pysähtymistä, mutta Salme ei pitänyt tätä pahana. Täytyy tarkkailla asiaa ja on muistettava ottaa hitaassakin käynnissä vetäviä askelia. Askelsiirtymät ja käännökset kaikkiin suuntiin ok, Unna piti hyvin perusasennon. Askeleet vasemmalle vaan on harjoiteltava nyt ehkä uudelleen, niin että en itse käännä rintamasuuntaa.



Liikkeestä istu. Tätä ei olla vielä harjoiteltu ollenkaan, mutta nyt siis otetaan juttu kovan treenin alle. Tehtiin muutaman kerran apuaskeleiden avulla, nämä ok. Istumista on nyt vahvistettava erikseen ja sitten otetaan sitä vasta liikkeestä. Pitää miettiä myös käskyä tähän.

Luoksetulo. Katsottiin vielä sitä seisomaan pysähtymistä, joka ei edelleenkään ole niin hyvä kuin pitäisi. Vahvistellaan tätä vielä jonkun aikaa ennen kuin otetaan maahanmeno mukaan luoksetuloon. Takapalkka toimii tässä hyvin ja Unna pysähtyy kyllä suht napakasti pelkällä suullisella käskyllä. Vauhtia vaan saisi olla mun makuun enemmän, mutta Salmen mukaan vauhdista ei kannata tässä vaiheessa olla liian huolissaan. Muistettava kuitenkin tehdä läpijuoksujakin välillä.

Ruutu meni tänään plörinäksi. Ruutu on yleensä Unnan lemppari, eikä sillä ole pitkään pitkään aikaan ollut mitään ongelmia ruudun hahmottamisessa ja sinne menemisessä. Nyt ekalla lähetyksellä Unna ei virittelyistä huolimatta lukinnut ollenkaan katsettaan ruutuun vaan ainoastaan Salmeen, jonka luo sitten lähtikin. Siirryin lähemmäksi ruutua ja Unna juoksi kyllä uusilla yrityksillä hyvin ruutuun, mutta silti tuo ekan kerran epäonnistuminen oli aika huolestuttava. Nyt tätä täytyy alkaa treenata oikeasti ihan päivittäin muutamia toistoja. Kokeissa on kuitenkin pakko onnistua ekalla yrityksellä...

Hyppynouto. Tehtiin metallikapulalla, koska puinen ei ollut tullut matkaan. Oikein hieno suoritus. Toivottavasti tämä pysyy tällaisena :-)

Tunnari. Yhdellä kapulalla vain nostoja. Tätä ollaan tehty viime viikkoina kotona sisällä myös yhden häiriökapulan kanssa ja edelleen tehdään muutama toisto päivässä. Pikku hiljaa edetään.

Kaukot. Unna on myös voittajan kaukoissa yleensä aina liian korkeassa vireessä ja haukku on herkässä. Tämä johtaa siihen, että erityisesti seiso-maahan-vaihdossa myös tepuuttelee. Rauhallisuutta siis saatava jostakin lisää... Ja edelleen on tehtävä tekniikkatreeniä tuohon seisomasta maahanmnoon ihan yksittäisenä vaihtona. Se on meille selvästi vaikein vaihto. Maasta seisomaan treenataan koematkalta (ja pidemmältä) vahvistellen, se on ok.

Seiso-istu-vaihto ei ilmeisesti olekaan Unnalle niin vaikea kuin luulin. Ollaan treenattu nyt viikon päivät päivittäin sisällä ja tekniikka näyttää hyvältä. Tähän vaan toistoja lisää. Ja sitä rauhallisuutta.

Kaiken kaikkiaan oli taas ilo tokoilla pätevän pikku-Unnan kanssa Salmen asiantuntevassa opastuksessa! Nyt ei tosiaan enää olla tokotauolla vaan ruvetaan treenaamaan ihan urakalla. Kivaa :-)

tiistai 17. kesäkuuta 2008

17.6. Agilityharjoituksia

Lähdettiin tänään treenaamaan hobby-ryhmään, koska oman ryhmämme treenit jäivät meiltä viime viikolla väliin tokokokeen takia. Eikä agilityn extraharjoittelu meille muutenkaan pahaksi ole :-)

Harjoituksissa tehtiin noin kymmenen esteen radanpätkää, joka oli meille aika haastava. Radalla oli puomi ja ensin ajattelin, että koko hommasta ei ehkä tule mitään, kun Unna jumittaa puomille. Mutta kuinkas kävikään? Tällä kerralla Unna suorastaan rakasti puomia. Puomi veti Unnaa puoleensa niin paljon, että sinne oli päästävä aina kun mahdollista.



No, positiivista sinänsä, että puomista on tullut Unnalle kiva este ja että puomin tehotreeni on tuottanut tulosta, mutta tietenkin koira olisi saanut pysyä ohjauksessani paremmin... Puomin lisäksi Unna karkasi radalta kerran kokonaan pois. Agilityssä Unna taitaa siis olla äärimmäisyyskoira: esteitä joko rakastetaan tulisesti tai todella inhotaan ja ohjausta joko tarkkaillaan herkeämättä eikä irrota ohjaajasta tai jos irrotaan, niin irrotaan kerralla kokonaan pois kentältä.... No, kaikki tämä saadaan tietenkin tasapainoon, kunhan ohjaaja tästä kehittyy. Hiljaa hyvää tulee. Kuvassa Unnalla on "katson ohjausta tarkasti" -moodi meneillään.



Hyppääminen on Unnasta kivaa ja hypyt ovat ilmavat :-)



Radan lisäksi harjoiteltiin pujottelua. Huomasin, että Unna osaa pujotella jo ilman käsiohjausta, JOS kuljen sen oikealla puolella ja hyvin lähellä keppejä. Edistystä on siis tapahtunut myös tässä! Keppejä pitäisi kuitenkin harjoitella ihan operantisti :-) enemmän, jotta Unski oppisi hakeutumaan itsenäisesti oikeasta rakosesta kepeille ja suorittamaan koko keppisaran ilman mun käsiohjauksia, vaikka olisin kauempana tai "väärällä" puolella. Kepeillä on siis tehtävä vielä paljon työtä, mutta kyllä se tästä. Unnan pujottelutekniikkakin on vielä aika hyppiväinen, kuten kuvista näkyy. Mutta kivaa se selvästi on!







Muistettavaksi ohjaajalle tämän kerran treeneistä:
- Vastakkaisen käden ohjaukset! Esim. houkuttelevan putken ohituksessa toimi tänään hyvin!
- Jaksa harjoitella pujottelua molemmilta puolilta ja naksutellen!
- Ei kiirettä, vaan selkeämpää ohjausta, niin koirakaan ei turhaudu ja karkaile!

perjantai 13. kesäkuuta 2008

12.6. Unnalle TK2!

Tänään kisattiin Pieksämäellä ja kerrankin kaikki onnistui nappiin! Olosuhteet oli meidän kannalta ihanteelliset: iltakisa ja melko kylmä ilma. Tiesin, että Unna osaa liikkeet hyvin (luoksetuloa lukuun ottamatta...), joten tavoitteena mulla oli ohjata Unnaa mahdollisimman hyvin ja pitää se hyvässä hallinnassa myös liikkeiden välissä. Otin siis Salmen neuvot käyttöön ja pyrin keskittymään koiraan ihan täysillä koko kehässäoloajan. Ja hienostihan se meni! Unna sai kokoon 191,5 pistettä ja voitti kunniapalkinnon kera avoimen luokan! Taitava tyttö!



Tässä pisteet liikkeistä, tuomarina Marko Puranen:

Paikkamakuu 10. Ihan ok suoritus. Alussa oli katsellut taaksepäin, mutta muun ajan oli valppaana.

Seuraaminen 9,5. Alussa Unna ilmeisesti jätätti vähän, mutta kun pääsi mukaan, loppu oli hienoa.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10. Annoin ehkä vähän turhan voimakkaan käskyn, muuten ok.

Luoksetulo 8,5! Tässä Unna ylitti itsensä ja teki tasoonsa nähden varsin hienon suorituksen. Laukkasi ekankin osuuden vauhdilla ja pysähtyi suhteellisen nopeasti (mutta ei kuitenkaan tarpeeksi nopeasti, koska pisteet menivät luullakseni pysähdyksen venymisestä). Lopun tuli lujaa. Kyllä tämä nyt tästä alkaa hyväksi muotoutua :-)

Seisominen 10. Hieno.

Noutaminen 10. Nyt tässä oli ihan kivasti vauhtia.

Kauko-ohjaus 9. Tässä vaiheessa Unnan vieteri alkoi vähän kiristyä, kun palkkaa ei herunut, ja se alkoi haukkua. Haukkumisesta väheni tällä kertaa kokonainen piste.

Kaukojen jälkeen mun ote Unnaan herpaantui hetkeksi ja Unna hyppäsi tuomarin luo. Ei onneksi pahasti...

Hyppy 10. Ihan mallikas suoritus.

Kokonaisvaikutelma 10
. Tuomari kommentoi, että lopussa oli vähän "tahtojen taistelua" (=Unna komensi), mutta se ei alentanut yleisvaikutelmaa, koska kaukojen pisteet väheni jo sen takia.

Olen tosi tyytyväinen pieneen tokotyttöön! Nyt voidaan unohtaa avoin luokka ja suunnata kohti voittajaa. Mutta ensin pidetään pari päivää lomaa...

Kisan jälkeen Unna pääsi vielä moikkaamaan veljeään Jesseä ja puoliveljeään Kapua. Kuvassa vasemmalla Jesse, sitten Kapu ja Unna.

maanantai 9. kesäkuuta 2008

6.6.- 8.6. Salmen toko ja tokon SM Oulussa

Perjantaina ennen Ouluun lähtöä tokoiltiin jälleen Salmen opastuksessa.

Ensin tehtiin ketjussa seuraaminen, liikkeestä maahan, luoksetulo, liikkeestä seiso ja nouto. Palkka noudon jälkeen. Itse liikkeet ok. Kiinnitettiin huomiota liikkeiden väliseen aikaan ja siihen, miten liikkeestä seuraavaan siirrytään.

Muistettavaa:
- Liikkeiden välillä kokeessa kehutaan koiraa ja liikutaan rivakasti seuraavan liikkeen aloituspaikalle! Huomio koiraan, ei tuomariin!
- Katsekontaktitreeniä koira sivulla ilman käskyä! Palkka omaehtoisesta kontaktista!
- Noutoon lisää vauhtia kissanruokapalkalla.



Sitten hyppyä. Ensin avon mukaan ja sitten hyppynouto. Molemmat ok.

Muistettavaa:
- Tarkkaile, näkeekö koira ohjaajan esteen toiselta puolelta. Jos ei näe, kiertämisen mahdollisuus on suuri ja käsimerkki ehkä tarpeellinen.
- Hyppynoudossa esteen tulee imeä koiraa, jotta ei kierrä. Jos alkaa kiertämään, esteen imuvoimaa vahvistettava.

Voittajan kaukoja. Ihan ok tolalla teknisesti, mutta seiso - maa ei vieläkään kestä pitkää välimatkaa.

Muistettavaa:
- Takapalkkaa on vahvistettava, Unna on saatava ajattelemaan taaksepäin. Avustajaa voi käyttää tässä apuna palkan antajana jonkin aikaa.

Ruutuun lähetyksiä. Unna meni oikein hyvällä vauhdilla.

Muistettavaa:
- Lähetä koira seisomasta (ei valmistelujakaan kyyryssä).
- "Hallintatreenissä" matkaa kasvatettava vähitellen, esim. puoli metriä / päivä.

Tunnari.

Muistettava:
- Nostoja rauhallisesti, avustaja voi lisätä toisen kapulan.


Perjantaina iltapäivästä sitten lähdettiin "tokolomalle" Ouluun katsomaan tokon SM-kisoja. Unna oli Golden Ringin joukkueessa varakoirana, mutta ei onneksi "joutunut" kisaamaan. Oli kiva seurata kisoja ihan turistina ja miettiä, mitä kaikkea on otettava huomioon, ennen kuin itse lähtee vastaaviin isoihin kisoihin. Kisapaikka oli tällä kertaa suhteellisen rauhallinen, mutta muut koirat, runsas yleisö ja muut yllättävät jutut (esim. ylilentävät helikopterit) tuottivat kyllä reippaasti häiriötä. Koiran täytyy olla aika immuuni tuollaisille häiriöille, jotta se pystyy isoissa kisoissa parhaaseen suoritukseen. Arvostelu oli ainakin EVL:ssä todella tiukkaa kaikissa kehissä eikä kymppejä juuri herunut vaikka suoritukset näyttivät välillä hyvinkin täydellisiltä. Nollia sen sijaan sitäkin enemmän.

Päivät kuluivat kisoissa mukavasti ja yöt vietettiin Nallikarin leirintäalueella, joka oli koirille oikein mukava paikka. Uhmattiin (jälleen kerran) yleisiä järjestyssääntöjä ja käytiin vähän merenrannallakin juoksentelemassa. Unna oli onnellinen!

perjantai 6. kesäkuuta 2008

5.6. Sähläystä helteisissä agitreeneissä

Agilitytreeneissä tänään aurinko porotti ja me sählättiin Unnan kanssa oikein urakalla. Mutta mukavaa oli. Tehtiin seuraavannäköistä radanpätkää:



Ensimmäinen renkaan ja kahden hypyn suora oli ok. Aitojen jälkeinen putkelle meno oli jo meille vähän haastava, koska Unna ohjautui helposti putken väärästä päästä sisään. Putken jälkeen koira ohjattiin kiertämään vitoshypyn taakse ja hypyn jälkeen heti uudelleen putkeen. Tämä putki-hyppy-pytki yhdistelmä oli aika vaikea meille. Unna kiersi kyllä hypyn hyvin, mutta putkeen meno noin "tiukasta" kulmasta oli sille selvästi vaikeaa. Täytyy harjoitella enemmän putkeen menoja myös tämäntyyppisistä linjoista. Lopun hyppy-hyppy-rengas-suoralla Unna jostain syystä jätti usein renkaan menemättä (= tunkeutui jostakin muusta raosta kuin siitä mistä olisi pitänyt).

Toisella kierroksella tehtiin sama rata, mutta ohjattiin koiraa toiselta puolelta ja "kierrettävä" hyppy oli tuo putken toisella puolella oleva. Tämä tuotti meille, etenkin ohjaajalle, paljon päänvaivaa, eikä putken viereisellä aidalla ohjaaminen ja siitä putkeen siirtyminen ottanut luonnistuakseen kovinkaan sulavasti. (Tein siinä kuulemma jotakin ihmeellisiä saksalaisia persjättöjä tai muita yhtä erikoisia ohjauskuvioita, joita en tiennyt olevan olemassakaan, koska kaikki koordinaatit eivät oikein olleet mukana....)

Lopuksi vielä tehtiin sama rata silleen, että viitoshypyltä jatkettiin putken takana olevalle hypylle, siitä putken toisessa päässä olevalle hypylle, uudelleen putkeen + loppusuora. Edelleen putken viereiseltä aidalta putkeen siirtyminen oli vaikeaa, mutta kun kouluttaja kehotti mua valssaamaan aidan jälkeen, ohjautui Unna putkeen paremmin. Tätä harjoitellessa Unna oli jo aika läkähdyksissä helteestä ja minä törmäilin aitojen siivekkeisiin. Ei siis mitään häikäisevää menoa, mutta kyllä me täältä vielä tullaan :-)

keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

3.6. Alkuviikon treenailuja

Keskiviikko 4.6.
Vepetreenit Harkkasaaressa. Kylläpä oli taas mukavaa! Veneestä hyppääminen onnistui jo paremmin kuin viime kerralla, kuten kuvatkin kertovat.




Harjoiteltiin myös veneen noutoa ja esineen vientiä. Veneen noutaminen ihan ok, mutta noutoon lähtö pitäisi saada suoraviivaisemmaksi. Nyt Unna vähän pyörii rantavedessä ennen kuin lähtee matkaan. Se on ehkä epävarmuutta, mutta nämä olikin vasta toiset treenit koskaan. Esineen vienti onnistui maalla oikein mukavasti, mutta veneeseen sen vienti ei kunnolla vielä luonnistunut. Tehtiin sitten muutaman kerran ihan lyhyellä matkalla.

Tiistai 3.6.
Tokottelua Killerillä ennen lenkkiä. Tehtiin kokeenomainen treeni, kaikki AVOn liikkeet seuraamista ja paikkamakuuta lukuun ottamatta. Ideana oli harjoitella erityisesti liikkeiden välistä aikaa, erityisesti sitä, että saisin pidettyä Unnan hyvin mukana eikä se jäisi haahuilemaan. Tämä onnistui aika huonosti. Unna katseli radalla juoksevia hevosia, ohi lentäviä lintuja ja kaikkea muutakin mahdollista. Olisi voinut olla keskittyneempi. Itse liikkeeet ok, paitsi maahanmenossa tarvi kaksi käskyä. Myös luoksetulossa parannettavaa, sillä se oli hidas. Muut ok. Liikkeiden välistä käyttäytymistä täytyy edelleen miettiä. Ehkä järkevintä olisi laittaa Unna aina istumaan ja odottamaan seuraavan liikkeen alkua.

Maanantai 2.6.
Killerillä ennen lenkkiä, pilvinen ja tuulinen sää, lentävät lehdet houkuttelivat Unnaa :-)

- Ensin liikkeestä seisominen x 2, palkka heti napakasta seisomisesta (Juuso naksutti). Seisahtui tosi täpäkästi.
- Nouto tavallisella kapulalla, mallikkaasti teki. Noutoihin on kuitenkin vielä saatava jostakin lisää vauhtia. Yleensä laukkaa kapulalle, mutta tulee ravilla takaisin. Tähän on keksittävä jotakin.
- Luoksetulon pysäytyksiä. Palkka Juusolta takaa. Pysäytykset nyt suhteellisen ok.
- Liikkeestä maahanmeno. Ekalla jäi seisomaan. Tokalla ok.
- Hyppynouto tavallisella kapulalla, hieno! Annoin hyppy-käskyn myös takaisin tullessa eikä nyt kiertänyt estettä. Tätä on nyt pikku hiljaa ruvettava vahvistelemaan.
- Hyppy AVOn mukaan. Palkkasin nyt istumisesta, jotta ei ennakoisi takaisin hyppyä.


Sunnuntai 1.6.2008
Killerillä ennen lenkkiä, aurinkoinen sää
- Nouto metallikapulalla, ok
- Hyppynouto metallikapulalla --> kiersi esteen takaisin tullessaan. Otin sitten muutaman hypyn kapula suussa, nämä ok.
- Avoimen luokan hyppy. Ok, mutta hyppäsi takaisin kun vasta olin avaamassa suutani käskyyn eli ennakoi vähäsen.
- Luoksetuloa takapalkalla. Jätin palkan maahan, mikä oli virhe. Ekalla kuitenkin hyvä pysäytys. Toistolla varasti takapalkan ja lähti vasta sitten tulemaan. Oijjoij. Pysäytys kuitenkin hyvä.
- Pitkä seuraaminen, josta superpalkka. Hienosti piti paikan koko kaavion ajan. Ajoittaista väljyyttä tosin oli, siihen on kiinnitettävä huomiota.