lauantai 14. maaliskuuta 2009

14.3. Kisakurssin neljäs ja viides kerta

Torstaina tokoiltiin tällä erää viimeistä kertaa Hannan kisakurssilla. Tehtiin ruutua, tunnaria ja hyppynoutoa.

Aloitettiin ruudulla, jossa päätin tehdä riskillä kokonaisen liikkeen kisamaisesti. Niinhän siinä sitten kävi, että ekalla kerralla Unna meni ruudun takaraeunasta yli enkä saanut sitä oikealle kohdalle lisäkäskyilläkään. Kutsuin takaisin ja otettiin uusiksi. Tästä seurasi se, että uudella yrityksellä Unna meni aika epävarmasti ja hitaasti ruutuun. Myös maahanmeno ruudussa oli turhan hidas. Muut osat ok.

--> Ruutuun menoa on siis treenattava edelleen ja paljon. Vauhtia on tultava lisää!
--> Muista treenata myös maahanmenoa ruudussa (eli pitkältä matkalta) erikseen!

Tämän jälkeen Hanna opetti meille, miten ruudussa siirtelyjä voi leikkiä ilman kosketusalustaa. Tämä on kiva leikki, mutta Unnalle vähän vaikea vielä. Tänään aamutreeneissä kokeiltiin ja kovasti Unnan piti taas haukkua, jos oikea paikka ei heti löytynyt. --> Tätä siis leikitään nyt usein!

Sitten tehtiin tunnari ja sekin kisamaisesti. Unna teki oikein hienosti! Otettiin vielä toisen kerran sellaisella omalla kapulalla, joka oli vähemmän hajustunut, ja senkin Unna löysi hienosti. Haistelussa ja hajuerottelussa ei siis Unnalla tunnu olevan mitään vaikeuksia, mutta kapulan mälväämiseen ja vauhtiin on kiinnitettävä nyt huomiota. Näitä voisi treenata esim. sen puunkierron avulla.

Lopuksi tehtiin hyppynoutoa, joka Unnalta oli vähän unohduksissa. Kierteli surutta estettä takaisintullessa. Tähän vaan lisää treeniä.

Viime viikon treeneissä tehtiin myös tunnaria ja muita noutoja, joissa tarkoitus oli saada lisää vauhtia takaisintulomatkalle. Tehtiin ruokakuppipalkalla siten, että näytin Unnalle, että mun takana on kuppi odottamassa ja kun se tuli kapulan kanssa takaisin vapautin jo hyvissä ajoin kupille. Tämä tuntui toimivan ihan hyvin, tuli hyvällä laukalla myös takaisin. Usein kun ongelmana on se, että ravaa noudoissa takaisin.

Tämän päivän aamutreeneissä Unna taas fleguili. Taitaa nyt olla aika laittaa pikku prinsessa vähän vähemmälle ruoalle ja kuriin ja nuhteeseen :-)