keskiviikko 22. lokakuuta 2008

22.10. Kaukoja

Viime viikkojen treenit ovat pitäneet sisällään superpaljon kaukoja. Osittain "olosuhteiden pakosta" (=vauva vaatii osansa ja kaukoja voi hyvin treenata sisällä) ja osittain, koska kaukot on meidän ikuisuusprojekti. Niiden treenaaminen ei lopu koskaan, ei ikinä, ei todellakaan. Treenattavaa on kosolti, kuten tänään kuvattu video osoittaa:



Teknisestihän nuo onnistuvat suht ok, vaikkakin seisomasta-maahan-vaihdossa on takajalkojen tepuuttelua. Ei kuitenkaan hirveästi etene. Mutta tuo haukkuminen!!! On pikkuneiti niin tomerana, että ei edes kuule käskyjä. Vaikka mitä tekisin, Unna pamauttaa aina jossakin kohtaa kaukoja haukun ilmoille. Ehkä sille pitäisi haukkua takaisin... Muissa tokoliikkeissä Unna ei ole ollenkaan näin haukkuherkkä, mutta jotenkin olen osannut tehdä nimenomaan kaukoista sen liikkeen, jonka aikana on ihan pakko komentaa.

No, harjoitukset jatkuvat. Jospa tämä liike jo vuoden päästä olisi kisakunnossa...

maanantai 6. lokakuuta 2008

5.10. Vaunutreeniä

Perheeseemme syntyi pieni poika 17.9. Koirat ovat olleet uteliaita uutta laumanjäsentä kohtaan ja ottaneet hänet hyvin vastaan. Pojan päätä pitää aina välillä käydä nuolaisemassa :-)



Unna joutui pojan syntymän aikoihin tietenkin "olosuhteiden pakosta" treenitauolle. Unna on tottunut treenaamaan lähes joka päivä jotakin, ja tauko onkin ottanut välillä vähän koville. Omaa tekemistä on siis pitänyt keksiä. Onneksi Unna keksii lähinnä ihan hyödyllisiä juttuja: se tarjoilee kaukojen asennonvaihdoksia palkkion toivossa, tuo mulle aina puhelimen (mitäs menin opettamaan...), kun löytää sen jostakin, ja kantaa kaikki muutkin irtotavarat näytille. Välillä tästä puuhastelusta on ihan hyötyä, koska itse en vauva sylissä kaikkiin paikkoihin taivu. Välillä taas Unna keksii myös vähemmän hyödyllistä tekemistä. Kaikki irtopaperit esimerkiksi on ihan pakko repiä palasiksi.... Mutta hyvähän se on, että neito on aktiivinen :-)

Tauko on kuitenkin selvästi tehnyt Unnan tokotaidoille hyvää: luoksetulossa on vauhtia ihan uudella tavalla ja kaukojenkin tekniikka on selvästi muhinut pikkuneidin pääkopassa. Viime päivinä on vihdoin alettu treenata vähän säännöllisemmin. Vaunulenkkien yhteydessä on tehty aina pikaisia viiden-kymmenen minuutin treenejä ja muutaman kerran ollaan iltaisin käyty Unskin kanssa kaksistaan AMK:n kentällä.

Tänään Unna treenasi luoksetulon seiso-pysäytystä, ruutua, metallinoutoa ja kaukoja. Luoksetulon pysäytys on ihan ok, mutta tarvii vielä varmuutta, sillä pysäytys venyy turhan pitkäksi vielä aika usein. Ruutu sujuu hyvin. Nyt pitäisi vaan vielä vahvistaa sitä täsmälleen oikeaa paikkaa ruudussa. Ja loppuosaa on harjoiteltu vielä aika vähän.





Pallopalkka toimii ruudussa hyvin, mutta välillä Unna saa palkan myös ruudun sisäpuolella. Ja kyllä se makupaloilla myös hyvin palkkautuu :-)



Kaukoissa kaikki vaihdot alkavat olla teknisesti aika ok. Olen tehnyt useimpia vaihtoja pelkillä suullisilla käskyillä, kun en ole saanut päätettyä käsimerkkejä. Käsimerkit on nyt kuitenkin otettava mukaan kuvioihin ja matkaa edelleen pidennettävä.

Treenattavaa siis riittää... Jos päästään halliin harjoittelemaan, niin ehkä voitaisiin startata voittajaluokassa vielä tämän vuoden puolella. Toivottavasti ainakin :-)

Millakin treenasi tänään Juuson kanssa seuraamista, luoksetuloa ja noutoa. Vauhtia seniorilla riittää.



Millaa on myös venytelty ja "kuntoutettu" fysioterapetin ohjeiden mukaan. Etujalan ontuma onkin hävinnyt, mutta takajaloissa on vielä paljon jäykkyyttä. toivottavasti sein vähenee kuntoutuksen myötä.