Agilityrintamalla on nyt edistytty - tai pitäisikö sanoa: palattu odottamattoman taantuman jälkeen takaisin lähtöpisteeseen. Tänään Unna nimittäin voitti pelkonsa puomia kohtaan! Viime viikkolla Unna ei suostunut menemään puomista kuin alun - koko hökötys oli Unnasta aivan hirvittävä. Tämä oli outoa, koska Unna on aina aikaisemmin suorastaan rakastanut puomia. Tänään aloitimme harkat siitä, että menin Unnan kanssa puomille, jota Unna suostui kiipeämään hyvin hyvin hyvin hitaasti, kun asettelin makupaloja pitkin puomia hyvin hyvin pienien välimatkojen etäisyydelle toisistaan. Unna kuitenkin selvisi puomin suorittamisesta ja siitäkös itseluottamus alkoi kasvaa. Heti perään se halusi mennä uudestaan, vielä vähän jänitti, mutta sitten mentiin taas uudestaan ja uudestaan... Lopulta Unna juoksi puomin aivan entistä vauhtia reippaasti ja iloisesti loppuun saakka - ja monta kertaa. Reipas Unnapunna :-)
Mysteeri on kuitenkin edelleen se, miksi Unna yhtäkkiä päätti pelätä puomia. Sille ei ole koskaan sattunut puomilla mitään ikävää tms. Ainut selitys, minkä keksin, on se, että se jotenkin sekoitti puomin keinuun, joka on toki pelottava edelleen.
Puomin lisäksi harjoittelimme yksittäisenä esteenä rengasta, joka ok. Ohjauskuvioista kertasimme persjättöä ja harjoittelimme uutena asiana sivulle irtoamista. Persjättöä harjoiteltiin kahden aidan ja putken yhdistelmällä. Unna meni putken jotenkin ihmeellisen hitaasti. Myöhemmin paljastui, että putkeen oli jäänyt yksi aidan rima. Eipä ihme, että Unna hidasteli. Todennäköisesti se yritti noutaa rimaa....
Persjätöt sinänsä menivät muuten ok. Samoin Unna irtosi sivulle mukavasti. Asiaa tosin auttoi paljon se, että Paula oli palkkaamassa sivulla, mutta ehkäpä Unna sai vähän ideasta kiinni.
Tällä kertaa siis ihan kivat treenit. Unna oli jälleen oma reipas ja iloinen itsensä, ja selittämättömät pelot lähtivät tiehensä. Bye bye!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti