lauantai 2. elokuuta 2008

1.8. Tokoilua Salmen kanssa

Harjoiteltiin tällä kerralla Lasilandian läheisellä kentällä, joka oli meille ihan uusi paikka. Uusi paikka ei mitenkään Unnaa häirinnyt, vaikkakin kentän vieressä ollut oja kyllä kiehtoi aika tavalla :-)

Aloitettiin seuraamisella. Huomioita seuraamiseen liittyen:
- Liikkeellelähdöt viimeinkin hyvät ja hallitut. Näitä ollaankin treenattu viime viikkoina paljon.
- Perusseuraaminen muutenkin ok.
- Käännöksissä mun on hillittävä käsiäni, etten huido niillä Unnaa kauemmaksi. Erityisesti vasemmalle käännöksissä kädet Salmen mukaan välillä häiritsivät Unnaa.
- Paikallakäännöksissä Unna vähän on ruvennut edistämään, joten niihin nyt hetkeksi makupala mukaan käteen ohjaamaan oikealle paikalle (tai naksu).
- Harjoiteltiin myös suoraan hitaaseen käyntiin ja juoksuun lähtemistä. Nämä on nyt otettava mukaan treeniohjelmaan. Molemmat sujui yllättävän hyvin. Juoksuseuraaminen on muutenkin parantunut.
- Lisäksi uutena asiana otettiin käännösten jälkeiset pysähdykset (käännös oikeaan seis jne.), joita ei olla aikaisemmin tajuttu juurikaan treenata. Näitä harjoiteltava silloin tällöin.

Unna jaksoi tehdä aika pitkän seuraamistreenin hyvässä vireessä ja iloisesti, mihin olen tosi tyytyväinen.





Sitten luoksetulo. Unna vähän arpoi liikkeellelähtöä, jonka taisi nyt sekoittaa niihin kaukoihin, koska ollaan treenattu kaukoja monta kertaa päivässä viime viikot ja luoksetuloja ei ollenkaan. Kun viimein lähti liikkeelle, niin seisomaan pysähdys oli hyvä. Tähän vaan lisää treeniä ja aika paljon läpijuoksuja väliin.



Sitten noudot. Ensin hyppynouto, sitten metalli ja lopuksi tunnari. Hyppynouto kaikin puolin hyvä. Metallissa laukkasi tosi hyvää vauhtia kapulalle, mutta ravasi takaisin, joskin ihan vauhdikkaasti. Tunnarissa ekalla kerralla teki hyvän työn mutta tokalla kerralla, kun lisättiin kapuloita, tallaili niitä vahingossa ja toi sitten väärän. Otettiin kolmas kerta ja toi varmasti ja hyvin oikean. Tästä jatketaan nyt niin, että karsitaan turhat toistot pois (kiihdyttävät Unnaa ja sitten tulee helpommin virheitä). Yksi onnistunut suoritus päivässä ja siitä suuri palkka. Lisäksi aina kun mahdollista mukaan apuohjaaja, joka toimii liikkeenohjaajana. Nyt Unna on tottunut siihen, että vien oman kapulan itse ja oli vähän hämillään, kun Salme toimi liikkurina. Alku- ja loppurutiinit siis kuntoon. Tässä on kuitenkin selvästi edetty aimo harppaus eteenpäin, mikä on ilahduttavaa.



Kaukoissa maa-seiso-maa tekniikka on kohdallaan, mutta liiat toistot kiihdyttävät Unnaa ja sitten se alkaa häseltää, mikä tietenkin aina vaikuttaa siihen, että tekniikka kärsii. Saatiin ohjeeksi ketjuttaa vaihtoja seuraavasti: maa-istu-seiso+ palkka, maa-seiso-maa+palkka. Näitä aina vain yksi onnistunut ketjutus yhdessä treenissä, jotta Unna ei ehdi kiihtyä. Istu-seiso voidaan tehdä jo pitkältä matkalta ja seiso-maa-vaihdon etäisyyttä kasvatetaan hiljakseen. Sisällä sitten erikseen tekniikkatreeniä seiso-istu-vaihtoon, jota ei olla vielä paljoa treenattu.

Lopuksi Unna pääsi oikein kunnolla puljaamaan kentän viereiseen ojaan, ottamaan kiinni sammakoita ja repimään osmankäämiä. Se oli selvästi parempi palkka kuin makkarat konsanaan.

Ei kommentteja: